Kasvissyöjän personal trainerit

Voi olla, ettei minulla ole tästä aiheesta mitään uutta, fiksua tai perusteellista sanottavaa, mutta ajattelin pyöritellä aihetta kuitenkin.

Aikoinaan oli melko tavallista, että kun kasvissyöntini tuli puheeksi, ihmiset ottivat omituisia paineita ja kokivat syyllisyyttä siitä. Helposti alkoi selittely ja puolustelu siitä, kuinka kanssakeskustelijani itsekin “syö tosi kasvispainotteisesti” eikä “erityisesti liharuokia rakasta” mitä nyt “joskus kunnon pihvi on kyllä paikallaan”. En tiedä, johtuuko siitä, että olen nyt vanhempi, joten lähipiirini on myöskin vanhempi, ja muutenkin ihmiset, joiden kanssa olen enemmän tekemisissä, eivät enää ole ihan parikymppisiä. Olisi helppoa rakentaa johtopäätös, että vanhemmiten ihmiset ovat varmempia omista valinnoistaan, eivätkä ehkä koe niin paljon tarvetta selitellä niitä. Tai sitten olen vähemmän tekemisissä uusien ihmisten kanssa ja tilanteissa, joissa kasvissyöntini tulee puheeksi.

Yksi tapa suhtautua on siis tuo jonkinlainen alemmuudentunto ja selittely. Mutta sitten - etenkin verkkokeskusteluissa - korostuu se toinen ääripää: vihamielisyys ja virheiden etsiminen. Toki sellaisenkin käytöksen taustalla saattaa olla jonkinlainen syyllisyydenpisto.

- “Mikset voi syödä kalaa, sehän olisi tosi ekologista?”

- “Älytöntä korvata kotimainen liha soijalla, sademetsät ja geenimuunneltu ja plaaplaa!”

- “Kyllä kotimainen riista olisi paljon ekologisempi vaihtoehto kuin vinkuintiasta rahdatut pavut”

- “Täällä kotimaassa karjalla on hyvät olot, ja tuottajia pitää tukea, että maatalous on kannattavaa, eikä siirry jonnekin, missä eläimillä on paljon huonommat olot!”

Etenkin tuo viimeinen argumentti on mielenkiintoisen vinksahtanut ja tuttu usein myös turkistarhauskeskusteluista: kotimaista turkistarhausta pitää tukea, ettei tuotanto siirry Kiinaan ja muualle, missä turkiseläimillä ei ole “niin hyvät olot” kuin täällä Suomessa. Yhtäkkiä maailmanlaajuiset turkistarhauksen ongelmat ovatkin eettisistä syistä turkiksista kieltäytyvän syytä. Tai ne tanskalaiset tehotuotantopossut kymmenientuhansien sikojen sikaloissa: niiden kärsimys (no pun intended) on tietenkin suomalaisen vegaanin aiheuttamaa, koska vegaani ei valinnoillaan tue kotimaista lihantuotantoa.

Ja luuleeko kanssa-argumentoija, että geenimuunneltu soija on jotenkin täysin uusi asia puolet elämästään kasvisruokavaliota noudattaneelle? Tai että sademetsät hakattaisiin soijaviljelmien vuoksi siksi, että tofun menekki maailmalla on niin suurta? Tai että kaikki soija on joko geenimuunneltua ja/tai poishakattujen sademetsien tilalle viljeltyä, eikä kasvissyöjä voi lainkaan valita, millä tavalla tuotettua soijaa kuluttaa? Välillä hämmentää, että vielä nykyisinkin ihmiset ovat usein tietämättömiä siitä, että suuri osa maailmassa tuotetusta soijasta jalostetaan ja rahdataan rehuksi karjalle. Sekasyöjien mielikuvissa possut, lehmät ja siipikarja varmaankin syövät vihreillä niityillä ja pihamailla ruopsuttelemiaan eväitä.

Välillä tekisi mieli pyytää vihamieliseltä virheiden etsijältä jonkinlaista faktaa siitä, kuinka paljon tämän oma ruokavalio sisältää kalaa (mieluiten itsepyydettyjä “roskakaloja”) ja sitä kotimaista riistaa. Koska niiden menekkihän on niin valtava, että lähikauppojen broileri-, nauta- ja possuhyllyt ovat saaneet kerrassaan antaa tilaa hirven-, poron-, ja karhunlihalle sekä erilaisille metsälintujalosteille. Omissa mielikuvissa se kerran vuodessa syöty poronkäristys muuttuu mukavan valheelliseksi “mä niinku suosin tota riistaa” -elämäntavaksi.

Anyway, pointti varmaankin on se, että jos haluat yrittää parantaa maailmaa ja erehdyt siitä jollain tapaa mainitsemaan muille, niin varaudu sitten siihen, että muut tietävät paremmin, miten sinun tulisi sitä maailmaa parantaa ja ovat myös kärkkäitä neuvomaan asiassa. Muista myös, että jos yrität tehdä yhden asian oikein, olet velvollinen selittämään, mikset tee myös kahtasataa muuta asiaa. Viis siitä, vaikka keskustelija itse ei laittaisi tikkua ristiin minkään asian eteen. Hänhän vain hyvää hyvyttään sparraa sinusta vieläkin parempaa ihmistä, olisit kiitollinen neuvoista!

Äärimmäisyyden äärellä

Olen silloin tällöin nähnyt veganismin niputettavan yhteen kielteisellä tavalla ääri-ilmiönä. "Vegaanit ja muut ruokaniuhoilijat" ,  "vegaanit ja muut äärimmäisen tiukkaa ruokavaliota noudattavat" tai vegaanit yms. hihhulit/puritaanit/kikkailijat/nirsoilijat". 

Itse en -tietenkään- koe, että ruokavalioni olisi äärimmäisen tiukka. Minulle vegaaniruokavalio on avannut aikamoisen makujen maailman ja suhtautumiseni ruokaan on muuttunut paljon avarakatseisemmaksi kuin sekasyöntiaikoinani. Tuoteselosteita on mielenkiintoista lukea ja välillä myös äimistellä, että mitä hiton merkitystä on vaikka maitoproteiinilla, kun se on tuoteselosteessa suurinpiirtein viimeisenä ainesosana. Että olisiko sen niin kuin voinut vaikka jättää kokonaan poiskin ja lopputulos olisi ollut ihan se ja sama. Välillä sitä ehtii jo innostua, kun lukee tuoteselostetta, kunnes tulee sinne viimeiselle riville, jossa lukee sitten munajauhe. Tai voiöljy. Tai laktoosi. Hmph, pitäkää tuotteenne, jos ette keksineet muutakaan paikkaa, mihin dumpata toiselta linjalta ylimääräiseksi jääneet laktoosinne.

Äärimmäisen tiukan tästä ruokavaliosta tekee todennäköisesti vain se, että suuri osa sekasyöjistä ei vain ole avartanut omaa kokemusmaailmaansa tarpeeksi. Pysytellään vain sen turvallisen kanasalaatin parissa ja ravintolassa tilaus ei vahingossakaan osu kasvisruokien puolelle, vaikka siellä joku tofuannos olisikin. Jatkuvasti töissä joku kysyy minulta, että "miltä toi tofu maistuu?". Jotkut ovat halunneet maistaa ja ovat jo tökkäisemässä omaa juustoista / lihakastikkeista haarukkaa lautaselleni, kun annan luvan maistaa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku saa maistaa tofua, mutta kun sama tilanne toistui yhden kollegan kanssa parin viikon sisällä kahdesti peräkkäin, tuli sellainen olo, että etköhän nyt jo muista, ja osta omat tofusi. Tai kun useampi tyyppi lyhyen ajan sisään äimistelee ruokiani.

"Mitä TOI on?" "Hummusta." "Ai, mille se maistuu??" Niin että kukahan tässä on se rajoittunut? Näitä tuotteita on saanut tavallisista kaupoista jo toistakymmentä vuotta. Jos et ole koskaan edes maistanut hummusta tai tofua, elät suuressa suomalaisessa kaupungissa tai ihan pääkaupunkiseudulla ja olet maksimissaan keski-ikäinen, niin kyllä se kuule sinä olet, joka on nirso ja rajoittunut. En hetkeäkään usko, etteikö olisi ollut tilanteita, jossa näitä on ollut tarjolla / valittavissa, mutta lautaselle on päätynyt jotain muuta, tuttua ja turvallista.

Vaikka ruokapyramidini on erilainen,
se ei vielä tee minusta nirsoa. 

Lakkaa yrittämästä

Tiistaina olen menossa erääseen palaveriin, jonka järjestäjiin en itse ole ollut yhteydessä, vaan ystäväni. En tiennyt edes, että siellä tulee olemaan mitään tarjoiluja, ennen kuin ystäväni kertoi ylpeänä minulle, että “minä sanoin sinne, että tulee myös yksi vegaani”. Oi ei.. et olisi sanonut! Mieluummin olen tällaisissa tilaisuuksissa syömättä mitään kuin että joudun kieltäytymään hyvää tarkoittaen tehdystä kasviskammotuksesta. “No, oliko hyvää? Se oli ihan sinua varten tehty!!”

Nyt on kuulemma luvassa kasvissosekeittoa. “Minä sanoin niille, että teette sen sitten soijakermaan!” MIKSI??? En itsekään käytä mitään soijakermoja. Onko niin, että sekasyöjän kasvissosekeitossa täytyy olla kermaa, niin vegaanille tietenkin laitetaan soijakermaa? Sitten on kuulemma luvassa pullaa. Jännityksellä odotan sitä ruskeaa sämpylän näköistä ja makuista pyörylää, jonka päällä ei ole sokeria, kun he eivät olleet varmoja, käyttääkö vegaani sokeria :D. (Perustuu löyhästi tositapahtumiin).

Miehen leipomia korvapuusteja. Näitä tuli eilenkin "pari"
kappaletta mussutettua juhannustunnelmissa

Lisää esimerkkejä:
- eräät häät vuonna 2003 ruuhka-Suomen ulkopuolella. Hääpari oli kertonut pitopalvelulle, että paikalla on neljä vegaania. Tämä oli pitopalvelulle tuntematon käsite, mutta olivat ymmärtäneet sen verran, että ei eläinperäisiä ainesosia. Tarjolla oli keitettyä perunaa ja pakastevihanneksia höyrytettynä. Jälkiruoaksi saimme säilykehedelmistä tehtyä hedelmäsalaattia, jonka päällä oli sokeriliemessä uiskennellut cocktail-kirsikka. Ja hääpari jännityksellä seuraa taustalla ruokailuamme, että “NO, MILTÄ SE MAISTUU?”

Huokaus.

- 2005 laivan buffetissa työmatkalla olisin aivan hyvin voinut noutopöydästä hakea itselleni riittävästi syötävää (joskin suht proteiiniköyhää, kuten aina näissä tilanteissa), mutta silloinen pomoni oli ilmoittanut laivan keittiöön, että matkalla on yksi vegaani mukana, ja hänen pitäisi saada myös lämmintä ruokaa. Minulle tuotiin kolme aivan helvetin isoa täytettyä paprikaa. Siis kokonaista punaista paprikaa, joista sisus koverrettu pois ja tilalla jotain riisiä ja vihanneksia.  Ja tietenkin hyvää tarkoittavat tarjoilijat kipittivät vähän väliä kysymässä, että MAISTUUKO?

Tietenkään vegaani ei saa olla nirso. Itse en erityisesti innostu oliiveista, artisokasta, kirsikoista, vesimelonista, sienistä enkä kokonaisista sipuleista. Sitten kun näitä on ruokaan laitettu, joskus vielä useampaa eri sorttia, niin en tiedä miten päin olisin. Joskus tarjolla oli tosiaan salaattipeti, jonka päällä kokonainen marinoitu sipuli. Pala nousi kurkkuun, kun yritin ajatellakin sen syömistä.

En halua tehdä mitään numeroa syömisistäni ja harmittaa, että kaikki järjestäjät ottavat paineita puolestani. Joskus joku kysyy, mitä voisi tarjota ja yritän antaa mahdollisimman vähän vaivaa edellyttävän ehdotuksen, esimerkiksi vihersalaattia. Muut voisivat sitten lapata vaikka eri astiasta lautaselleen kanaa tai juustoa tai mitä lie salaatteihinsa haluavatkaan. Sitten kun menen paikalle, niin minua odottaa lautasella joku pystyynkuollut voikukka, jota ympäröi kahdeksan eri tavalla marinoitua valkosipulin kynttä ja selitys on: “no kun meidän mielestä oli niin ankeaa, että söisit pelkkää salaattia, niin aateltiin vähän tämmöstä hienompaa”.

Tänään on veljen häät. Onneksi on vain kahvitilaisuus, eikä mitään ole kyselty etukäteen. Phew.