Lihan himo

Kuva

Nykyisin ihmisellä (eli minulla) on liikaa aikaa, kun suhdetta ruokaan tulee punnituksi niin usein ja monelta kantilta. Yksi veganismiin liittyvä ruokakysymys nousee silloin tällöin esille; vegaaniset lihan korvikkeet. Hämmentävää kyllä, joidenkin mielestä tällaisten tuotteiden käyttäminen on tekopyhää ja jollain tavalla itsensä huijaamista. "Mikset syö oikeaa lihaa, jos sitä kerran tekee niin mieli?"

Suomalaisissa elintarvikekaupoissa alkaa olla ihan kiitettävä määrä erilaisia vegaanisia lihankorvikkeiksi ajateltavia valmisteita. Soijarouheet, -palat ja -suikaleet nyt ovat olleet jo pienen ikuisuuden marketeissa, mutta nyttemmin kauppojen kylmätiskeistä löytyy myös vegaanisia makkaroita, nakkeja, pihvejä, pizzoja, "kalapuikkoja", juustoja jne.

Itse en koskaan luopunut lihasta siksi, että se olisi pahaa. Lapsena söin raakaa tartar-jauhelihaa suoraan paketista, suolaa päälle vaan. Äitini opetti tämän minulle ja mussutimme haarukalla jaukkista suoraan kaupan paperikääreestä. Söin hyvällä halulla kaikkia liharuokia, joissa ei ollut liikaa läskiä tai jänteitä. Erityisesti poronkäristys oli hyvää (ei niin, että sitä olisi ollut jatkuvasti tarjolla), kanaviillokki yksi koulun lempiruokiani (mustaherukkahillon kanssa, tietysti) ja pidin myös kalasta (kai tonnikala ja kalapuikot lasketaan?).

Viimeinen liha-ateriani oli grillattua broileria. Olin 16 (vai 17?) -vuotias, ja lukio-opinnot rahoittaakseni jaoin mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä kahdesti viikossa. Se oli hikistä hommaa, pyöräilin ympäri lähiseutujen omakotitaloalueita ja nakkasin lehtiä laatikkoon. Kävin välillä kotona täyttämässä korit ja jatkoin taas. Halusin saada hommat hoidettua aina nopeasti, joten pyöräilin kovaa. Kotipihasta juoksin sisälle ja takaisin ulos. Nälkähän siinä tuli nuorelle kasvavalle naiselle. Harrastin tuolloin myös juoksua, pyöräilin päivittäin seitsemän kilometriä (edestakainen matka) juna-asemalle, ja hoidin erästä pientä lasta arki-iltaisin, joten energiankulutukseni on ollut aikamoinen. Olinkin tuolloin melkoinen riisikeppi, painoin nykypituudellani (162 cm, muistaakseni) vain 43 kiloa alimmillaan. Joten eräänä iltana kun hoidin taas mainosjakelua, isäni paistoi uunissa broilerinkoipia. Kävin kolmesti kotona täyttämässä mainoslastia ja jokaisella kerralla söin yhden ison broiskun. Rasva vain tirisi suupielistä mussuttaessani kuin luolamies.

Miksen sitten enää syö lihaa? En muista tarkalleen enää, miten tein päätökseni ja missä vaiheessa. Muistan vaan, että tuo oli viimeinen liha-ateriani ja ajattelin vain kokeilla kasvissyöntiä jonkin aikaa. Pitäisi ehkä kaivella vanhat päiväkirjat esiin, josko olisin jotain niihin kirjoittanut. Kokeilu jäi pysyväksi ja vähitellen tutustuin eläinoikeusajatteluun lukion hyppytunneilla, kun lueskelin jotakin pienjulkaisuja. Olin yläasteaikoinani viettänyt yhden kesäkuukauden maatilalla, jossa oli kolme porsasta. Syötin niitä joka päivä ja hieman kiinnyinkin niihin. Syvempää kiintymystä ehkäisi tieto, että ne tullaan laittamaan lihoiksi syksyllä. Sinä jouluna kinkku ei maistunut erityisen hyvältä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että eläimillä on oikeus elää ja että tapamme jakaa eläimet lemmikeihin ja tuotantoeläimiin on lähtökohtaisesti väärin. Riina Simonen kirjoittaa Tom Reganin filosofiasta:

Jokaisella yksilöllä on itseisarvo, eikä yksilöä pidä uhrata toisten yksilöiden halujen vuoksi. --- Regan luokittelee aikuiset moraalisiksi agenteiksi, jotka tekevät valintoja. Moraalisiin subjekteihin hän luokittelee esimerkiksi pienet lapset, vaikeasti kehitysvammaiset ja eläimet. Moraalisilta subjekteilta ei edellytetä samanlaista vastuuta valinnoistaan kuin moraalisilta agenteilta. Eläin ei ole väline, vaan oman elämänsä subjekti, jolle oma elämä ja hyvinvointi ovat päämääriä riippumatta toisten arvostuksista. Eläimen arvo ei siis voi määräytyä sen käyttöarvon mukaan. Moraalinen agentti ei myöskään voi paeta moraalista vastuutaan vetoamalla siihen, että luonnossakin eläimet syövät toisiaan. moraalisilta subjekteilta ei voida edellyttää samanlaista moraalista pohdintaa kuin moraalisilta agenteilta. Ihmisellä on mahdollisuus, ja siten myös velvollisuus, tehdä moraalinen valinta olla käyttämättä eläimiä hyväkseen.

Lihaa en jäänyt kaipaamaan. "I don't often use meat subsitutes, but when I do.." Korvaavista tuotteista ehkä eniten tulee käytettyä seitan-viipaleita leivän päällä, soijapaloja hernekeitossa ja soijarouhetta jaukkiksen korvikkeena. Tofua en oikein miellä korvikkeeksi, sitä kuluu kuitenkin päivittäin toistasataa grammaa. Postauksen yläreunassa olevan kuvan nakkeja ostelen sujuvasti, mutta jostain syystä ne päätyvät aina miehen syömäksi ja minä vain närpin hänen lautaseltaan maistiaisia. Tulisin kuitenkin vallan mainiosti toimeen ilman korvikkeitakin. Näillä vaan saa monipuolistettua syömisiään melko lailla helposti. En ole vegaanina sitä tyyppiä, että käyskentelisin niityllä poimimassa villivihanneksia ja tekisin smoothieita ruohoista, siemenistä ja pulvereista. En halua, että aterioinnin jälkeen on "ihanan kevyt olo", vaan kaipaan sellaista raskaamman puoleista ravintoa, että tietää todellakin syöneensä.

Maitotuotteista luopuminen oli paljon vaikeampaa, ja ne jätinkin vasta myöhemmin, vuosituhannen vaihteesssa. Mutta kun ne jäivät pois, ei kulunut pitkään, kun aloin pitää maitotuotteita jo hieman vastenmielisinä, etenkin maidon hajua. Palkitsen koiria juustolla, ja se haju on mielestäni hieman ellottava. Vieroittuminen tapahtui kuin itsestään. Lapsena ja nuorena join maitoa reilusti, toista litraa päivässä ja jopa janoon. Eipä ihme, jos maidosta luopuminen oli hankalaa. Mutta päätös oli kuitenkin vahva; en halunnut olla missään tekemisissä niin vinksahtaneen asian kanssa kuin maidontuotanto.

Kuva

Nyt olen hiljattain löytänyt Wilmersburgerin juustot. Nämä juustot on tehty perunatärkkelyksestä, vedestä ja kasviöljystä. Niissä ei siis ole lainkaan proteiinia, mikä tuntuu jotenkin hassulta. Ei siis yhtä ainutta grammaa. Hiilihydraattia on 20% ja rasvaa 23%. Näitä ei siis tule syötyä kovinkaan usein, jo hintansa ja saatavuutensakaan puolesta. Ihan hyvänmakuisia ovat kyllä, ei siinä mitään, mutta pärjään hyvin ilmankin. Leivän päällä syön mieluiten hummusta, kurkkua ja kylmäsavutofua.

Nykyisin, aktiivisesti urheilevana vegaanina kiinnitän enemmän huomiota ravintooni kuin vuosituhannen vaihteessa, jolloin kävin vain silloin tällöin juoksemassa. Kun muistelen tuon ajan ruokia, niin olin varmaan aika lähellä suomalaista ravitsemussuositusta makrojen kanssa, eli valtaosa energiasta tuli hiilihydraateista. En koskaan ajatellut ruokia hiilarin, proteiinin tai rasvan lähteinä, kuten nykyisin (ehkä valitettavasti) teen. Ruoka oli lähinnä hyvää tai pahaa, rasvaista tai ei. Proteiininsaantiani aloin ensimmäisen kerran miettiä varmaan joskus 2003-2004, kun luin Katri Mannisen Kutri.netissä ollutta laihdutusblogia.

En tavoittele ultrakireää kroppaa tai maailman vahvimman vegaanin titteliä (Go Patrik Baboumian!). Olen kuitenkin kiinnostunut löytämään itselleni parhaan mahdollisen tavan ravita kehoani eettisesti ja riittävästi, jotta lihaskasvu on mahdollinen. Tämä löytöretki ei ehkä koskaan pääty, mutta onneksi aina välillä on tasantovaiheita, jolloin voi vain fiilistellä, että juuri tällä hetkellä, tässä ja nyt on parasta.